Vaahtosin tässä hetki sitten siitä kuinka aion tehdä itsestäni tänä vuonna onnellisen. Hassu sattuma, sillä tänään eräs exäni lähestyi minua. Meillä oli semivakava suhde, muutama vuosi sitten ja leikkimielessä puhuimme perheen perustamisesta ja häistä. Asuimme tuolloin kaukana toisistamme suurimman osan ajasta tapahtui kommunikaatiomme lähinnä pikaviestimien kautta. Suhteemme kaatui yhteisestä sopimuksesta, sillä olimme ajan kuluessa muuttuneet enemmän ystäviksi kuin rakastavaisiksi. Kummallakin oli omat ihastuksensa tuolloin ja vaikka erosimme ystävinä, ei kumpikaan enää osannut puhua toiselle, joten olemme viettäneet hiljaiseloa erostamme lähtien. Nyt hän kuitenkin lähetti minulle lyhyen viestin, joka sai minut hymyilemään. Tuntui kuin olisin saanut vanhan ystävän takaisin. Luultavasti tuo viesti oli vain sattumaa ja hän vain halusi sanoa sen mitä kirjoitti, eikä mitään sen kummempaa, on sillä minulle symbolista arvoa. Ehkä en olekaan polttanut kaikkia siltoja takanani.

 

Minulla ei ole huonoja muistoja vanhasta ystävästäni, mutta ei minulla myöskään ole romanttisia haihatuksia siihen suuntaan. En minä tietenkään sano, ei jos hän haluaa joskus tavata, mutta en minä kuvittele, että vain koska hän lähestyi minua meitä odottaisi yhteinen tulevaisuus. Hänen ystävyyttään olen kuitenkin kaivannut, sillä olimme niin hyvin samalla aaltopituudella ja se on minulle todella harvinaista miesten kanssa.

 

Tänään luin lehdestä Lieksalaisesta ketjukolarista, jonka syynä oli ollut autolla liikkuneen miehen huomion kiinnittyminen kauniiseen naiseen. Kuulostan ehkä turhamaiselta, mutta kyllähän tuollainen tunnustus tuntuisi upealta. Valitettavasti vain Ikisinkku ei ole kolareita aiheuttavan upea nainen (vielä). En nyt ehkä kolareita haluaisi aiheuttaa, mutta hivelisihän se tätä mustelmille hakattua sieluani, jos joku pitäisi minuakin oikeasti kauniina. Siihen on siis pyrittävä.

 

Lomanhan pitäisi olla aikaa akkujen lataamiseen ja sielun lepuuttamiseen. Pah, sanon minä. Sinkulle joululoma ei ole mikään helppo rasti. Koko juhlahan on rakennettu yhdessä olon ympärille. Ikisinkkukin vietti joulua perheen parissa, mutta edes siellä ei voinut välttää syyllistetyksi joutumista. Äiti tahtoisi lapsen lapsia, sisko katsoo pitkin nenänvarttaan sinkku kummajaista pussaillessaan ukkoaan sohvalla, sellaisella tyylillä että ällöttää ja loppu suku vain tyytyy kyselemään, että jokos se sulla on mies katottuna. Siis mitä ihmettä? Okei ymmärrän äidin ja suvun, mutta piruko tuota siskoa vaivaa. Joulu on yhdessä olon aikaa ja yksi niistä kolmesta päivästä, jonka hän viettää lapsuuden kodissamme, joten pakkoko se silloin on ripustautua ukkoon, jota näkee harvase päivä, kuin syöpä... Itse olin taas naiivin innoissani siskoni näkemisestä, mutta no se oli taas niin sitä. Pitäis kuulemma hankkia oma ukko, ettei niin kadehdittais siskon onni. Vaan mistä sais toisen siskon, sellaisen josta näkyis jouluna muutakin kuin puolikas pää...?

En minä sitä kiistä etteikö kateudellakin olisi osansa ärtymykseeni. Tietysti olisi kiva kiehnätä jonkun kainalossa takkatulesta nautiskellen, mutta  ei se ole tässä nyt se ongelma. Enhän minä hänen ukkoaan kadehdi, vaan minusta olisi vain kiva viettää aikaa siskoni kanssa aina silloin tällöin. Emmehän me kuitenkaan näe juuri lomien ulkopuolella. Joka joulu palaan kotiin suurin toivein ja kirkkain silmin, vain palatakseni asuntooni silmät salamoiden ja vannoen, että se oli viimeinen perhejoulu. Pitäis ruveta pessimistiksi niin ei pääsis pettymään, mutta minkäs teet kun aina loma-aikaan Ikisinkussakin herää pieni optimisti ajattelemaan, että nyt  kaikki on toisin. Ei pitäisi odottaa muutosta, eivät ihmiset vain yhtäkkiä muutu. Yhtä ihmistä pystyn kuitenkin muuttamaan ja se on tietysti Ikisinkku itse.

Tämä vuonna lupasinkin tehdä itseni onnelliseksi. Ei, se ei välttämättä tarkoita, että minun pitäisi löytää itselleni joku miehen köriläs sänkyyni tuhisemaan ja piereksimään. Se tarkoittaa sitä, että tahdon löytää sellaisen olotilan, jossa olen sinut itseni kanssa. En siis aloita mitään bikinikuntoon kesäksi kampanjaa, mutta aion huolehtia omasta fyysisestä hyvinvoinnistani paremmin tänä vuonna. Käyn huomenna ostamassa salikortin ensimmäistä kertaa melkein vuosikymmeneen ja päivällä ajattelin myös käydä vähän testaamassa laitteita ja kehittelemässä jonkinlaista saliohjelmaa itselleni. Aion myös syödä terveellisemmin, laitan joka päivä eväät mukaan töihin ja syön aamiaisen, jonka olen tähän saakka surutta skipannut. Ajattelin lähtee fyysisestä kohti henkistä hyvinvointia, koska olen elävä todiste siitä, että jos antaa fyysisen puolen rapistua, rapistuu myös mieli. Aloitan uuden vuoteni siis terveemmillä eväillä, mutta vasta huomenna, sillä tänään kaapissani on Jaffa-keksejä, jotka vaativat tarkempaa huomiota ;) 

Miten puretaan mentaalinen blokki, joka saa näkemään vain kaikki varatut miehet ja kaikki sinkut jäävät huomaamatta? On se vain ihanaa tämä sitoutumiskammoisen sinkun elämä, ei riitä että kun on saanut jonkun miehen haaviinsa alkaa tehdä mieli juosta toiseen suuntaa ja kovaa, vaan siihen päälle useinmiten kiinnostuu varatuista miehistä. Itselläni ei ole mitään hinkua pilata kenenkään suhteita tai olla jonkun salarakas, joten tämä kuvio ei toimi. Nyt haluaisinkin vuotta 2010 varten virittää aivoni uudelleen, niin että näkisin vain kaikki mukavat vapaat hetero miehet (niitäkin kai on olemassa?!). Nyt vain leka käteen ja defenssejä murtamaan.

Ihanaa pikkujoulut pienessä töllissä keskellä metsää. Ympärilläni on useita kymmeniä miehiä ja vain muutamia naisia. Huokaan mielessäni, että onneksi nappasin pari ystävätärtä mukaan, sillä nämä miehet eivät ole kovin kranttuja naisten suhteen, joten minäkin saattaisin kelvata... Siinä niitä on pöydät täynnä toinen toistaan oudomman näköisiä miehiä. Elänkö minä oikeasti samassa kaupungissa näiden kanssa? Miksei kukaan näytä tutulta... ja siinä samassa huomaan hänet istumassa nurkkapöydässä parin ystävänsä kanssa. Katson pois päin, kun huomaan hänen katsovan ovelle. Voi luoja, kylläpä herra ponnari näyttää tänään hyvältä, ajattelen ja seuraan ystäviäni peremmälle. Istumme viereiseen pöytään ja jotenkin käy niin, että päädyn asemaan, josta voisin katsella herra ponnaria koko illan suoraan silmiin. Vaivaannun ja välttelen kääntämästä katsettani hänen suuntaansa. En tosin tiedä miksi suhtaudun häneen niin vaikeasti, hänhän on aina ollut  ystävällinen minua kohtaan.

Ilta sujuu mukavasti, kun juttelemme ystävättärieni kanssa niitä näitä. Pöydässämme istuneet miehet katoavat nopeasti boolimaljan ympärille ja tuntuu, että jokainen mies juo kuin viimeistä päivää. Sitä se ilmainen viina teettää. Itse tyydyn vain siemailemaan vettä, sillä en voi sietää punoitusta joka nousee kasvoilleni heti, kun juon tipankin alkoholia. Onnistun välttelemään herra ponnarin katsetta koko alkuillan, en tosin tiedä hakiko hän edes katskontaktia minuun missään välissä, mutta joka tapauksessa välttely toimii oli se sitten molemminpuoleista tai ei. Ohjelmanumerot ovat hauskoja ja tunnelma on hyvä, joten lopulta melkein unohdan että herra ponnari on edes paikalla.

Niin, kunnes hän vainvihkaa hiipii meidän pöytäämme juttelemaan pöytään palanneille miehille. Ymmärrettävää, hehän ovat kuitenkin kavereita. No eiköhän sitten pidä lähteä kahvia hakemaan ja meinaan heittää noustessani voltin ihanilla uusilla korkkareillani. Lievästi nolostuneena soperran jotain typerää ystävättärilleni ja huomaan herra ponnarin katselevan minua. No kukapa ei katselisi ääliötä, joka meinaa kaatua tasaisella lattialla.

Kahvijonossa herra ponnari sitten koettaa virittää ihan yleistä keskustelua, yritän olla mukava ja kyselen jotain myös häneltä, mutta huomaan kyllä selvän puheripulin vaivaavan jokaista vastaustani. Miksi minä selitän noin pitkästi, ei häntä oikeasti kiinnosta, kunhan yrittää olla kohtelias. Juttuhetkemme jää lyhyeksi, kun yksi hänen kavereistaan puuttuu juttuun ja alkaa selittämään omiaan. Minä suljen suuni ja pakenen kahvikuppini kanssa takaisin pöytään, tietämättä että joku on jo kerännyt tarpeeksi rohkeutta boolista. Mikäs se naisihmisiä piristäisikään enempään, kuin se, että tuntematon mieshenkilö tulee esittäytymään boolin rohkaisemana. Olemme kuitenkin kohteliaita reppanalle, kun hän vaikuttaa harmittomalta ja miksi turhaan dissata miestä, joka kuitenkin uskaltautui samaan pöytään kolmen nauravan akan kanssa. Aikansa höpöteltyään mies lähtee metsästämään joko Kari Grandia tai booliastiaa, mistä näistä tietää. Naureskelemme uuden ystävämme jutuille ja jatkamme kahvin juontia.

Puolen tunnin päästä booliastia on tyhjentynyt ja kivassa nosteessa olevat miehet uskaltautuvat juttelemaan niille muutamalle naiselle, jotka paikalle ovat vaivautuneet. Äskeinen reppana palaa ja tuo mukanaan ystävänsä, joka näennäisen tyylikkäistä vaatteista huolimatta paljastuu aika surulliseksi tapaukseksi. Hetken päästä myös kolmas kaverus uskaltautuu pöytäämme ja miehet päätyvät periaatteessa juttelemaan keskenään, vaikka hölmömpikin näkee, että eivät he siihen olleet tulleet toisilleen puhumaan. Keskustelu kääntyy lopulta myös meidän suuntaamme ja huomaan syrjäsilmällä, kuinka herra ponnari taas ilmestyy pöytäämme. En tiedä miksi, sillä hän ei näytä siltä, että hän tuntisi näitä miehiä, jotka pöydässämme nyt istuvat. Lisäksi hän kääntyy ajoittain juttelemaan ystävälleen, joka istuu pöydässä, jossa hän aiemmin istui. Eikä meidän pöydässämme istuminen ainakaan helpottanut juttelemista hänen kanssaan.

Kaikki on okei, eikä ketään meistä haittaa jutella seurassamme olevien harmittomien kaverusten kanssa, joten jäämme pöytään. Kunnes sitten saapuu tyyppi, jota kukaan naispuoleinen henkilö ei toivo pöytäänsä. Ylihumaltunut keski-ikäinen mies, joka näki tilaisuutensa tulleen. Oikein käsipäivää piti sanoa tuolle miehelle, vaikka mieli olisi tehnyt sanoa, että painu sinä käpy ***! Hetken aikaa istuimme vielä pöydässä ja kuuntelimme äijän juttuja, mutta kun äijä päätti kätellä vieressäni istuvaa miestä ylitseni, sain tarpeekseni. Kukaan ei kaipaa viinalta haisevaa äijänkäppyrää niin lähelle itseään tai en ainakaan minä. Liukenimme vähin äänin pöydästä ja pysähdyimme eteiseen naureskelemaan viimeisimmälle pöytäseurueemme jäsenelle. Kukaan meistä ei edes tiennyt oliko hän työntekijä vai vain joku paikallinen huru-ukko, joka oli päättänyt liittyä pikkujouluporukkaan.

Seisoimme hetken eteisessä ja päätimme sitten karata pihalle, jotta saisimme olla rauhassa tuolta iholle tukkivalta mieheltä. Ollessamme pukemassa takkeja yllemme herra ponnarikin saapuu eteiseen. Hän kyseli hieman hätäntyneenä, että emme kai me vielä olleet lähdössä. Selittelin, että ei menisimme vain ulos, koska seura oli käynyt sietämättömäksi. Sitten poistuimme taaksemme katsomatta. Onneksi kyytimme odotteli jo ulkosalla. Koko juhlaseurue oli nimittäin raijattu korpeen linja-autolla, joka oli vain hetkeä aiemmin palannut paluukyytiä varten. Muu juhlaseurua oli toki liian innoissaan (tai humalassa) edes huomatakseen, että lähdön hetki lähestyi. Vartin etuajassa kömmimme bussiin höpöttämään siitä, mitä illan aikana oli tapahtunut (mikä ei ollut paljon ottaen huomioon, että olemme kaikki hyvin epäsosiaalisia).

Huomasin kuitenkin miettiväni koko kotimatkan ajan herra ponnaria ja varsinkin sitä, että miksi hän oli tullut eteiseen perässämme. No jaa luultavasti hän oli pelkästään kohtelias, kuten aina ja minä vain käännän asian mielessäni haluamaani suuntaan.

Ikisinkku on urbanisoitunut maaseudun tyttö, joka kuvitteli että muutto kaupunkiin toisi mukanaan kaikkea upeaa. Elämä parani, kun palvelut siirtyivät lähemmäs, mutta samalla parani myös ruokahalu ja painokäyrä koki hypyn uusiin sfääreihin. Kirottu julkinen liikenne sai hyötyliikunnan näyttämään rasitteelta, joten kenkien pohjat eivät ole päässeet pahasti kulumaan. Kuvitelma siitä, että uusi paikkakunta parantaisi myös maahan murjotun itsetunnon, on särkynyt jo aikaa sitten. Yhä ahdistaa ja epäilyttää ihan kaikki.

Ikisinkku on kuitenkin tehnyt vuonna 2009 ryhtiliikkeen ja pudottanut elopainostaan 15% sekä tuunannut jumpan avulla kroppaansa kiinteämpään kuosiin. Vielä on matkaa normaalipainoisten kanssasisarten lukemiin, mutta alku on hyvä.

Ikisinkku ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta ihastuu silti helposti ensivilkaisulla. Sosiaaliset taidot ovat jäniksen luokkaa eli aina kun on vaikeaa, ei muuta kuin pää pensaaseen ja odotetaan että saalistaja on nauranut itsensä kipeäksi tuota näkyä tuijotellessaan. Ei huomaa, jos joku yrittää hänet iskeä, mutta elättelee harhaisia toiveita siitä, että omat ihastuksen kohteet joskus huomaisivat hänet

 

Koetapa näistä sitten rakentaa toimiva elämä..